keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Uni hiirestä




Uni hiirestä

Meidän perhe asui Espoossa. Meitä vastapäätä oli talo. Siellä asui hiiri, joka käveli kahdella jalalla. Kerran se hiiri tuli pyytäään mua niille. Mä kysyin äitiltä, joka sanoi joo. Sitten me mentiin sinne, mutta ei mentykään siihen vastapäiseen taloon vaan mentiiin maan alle. Siellä oli sen oikea koti, joka oli tehty letuista ja vohveleista. Olin siellä n. kaksi viikkoa. Sitten äiti ja isi tuli hakemaan sieltä. Sitten iskä rakensi pahvista ja paperista auton. Sitten laitettiin autoon eväät eli lettuja ja vohveleita. Kun oltiin menossa autoon, hiiri oli suihkussa, mutta tuli sieltä ja esti meitä lähtemästä ja sanoi, ettette pääse lähtemään ennen kuin annat halin. Lupasin, että voit tulla käymään meillä milloin vaan ja minä tulen myös käymään. 

Seuraavana päivänä hiiri tuli taas kysymään saanko tulla. Kysyin äidiltä ja isältä, jotka sanoivat joo. Olin silloin serkkutytön kanssa, joka myös sai tulla, mutta kotiintuloaika oli kuudelta. Sitten mentiin yhdessä hiiren kotiin maan alle. Sitten hiiri kysyi voitaisko me yöksi. Käytiin kysymässä vanhemmilta, ja ne suostui. Sitten oltiin yötä, nukuttiin patjoilla. Seuraavana päivänä hiiri tuli kysymään, saako tulla meille. Sitten mentiin meille ja jostain syystä koirat kävi hiiren kimppuun, mutta nostin hiiren syliin ja pelastin sen. Sitten mentiin mun huoneeseen ja se jäi meille yöksi. Sen piti lähteä seuraavana päivänä. Sitten se tuli sanomaan mulle heippa. Hiiri meni bussiin, sanoi menevänsä Kiinaan. 

Loppu.



Olikohan tämä innostaja :)


Koira, joka meinasi syödä hiiriparan... :P

Hauskaa vapun odotusta!! :D



2 kommenttia:

  1. Voi miten mukava uni! Vai koirat hiirijahdissa :D Meidän pojat ovat olleet ahkerassa myyräjahdissa ja niitä kuolleita myyriä tuodaan sitten näytille, hyvä pojat! Ihanan myssyn Teidän karvatassu on saanut vai joutunut ottamaan päähänsä? Ihana ilme!

    VastaaPoista
  2. Olipa hauska uni:)
    Meilläkin Lilli jahtaa hiiriä ja syö niitä, kunnon maalaiskoira
    Iloista vappua

    VastaaPoista