keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mummin karkkisukat ja lapaset



Sukat ja lapaset karkkiväreissä! 

Mummi oli tehnyt sukat ja lapaset poikansa pienelle tyttärelle eli minun veljentyttärelle. Ihana parivuotias tinttaralla eli kovasti omatahtoinen, iloinen ja hersyvä rinsessa oli kovasti tykännyt näistä :)

Isosiskokin oli saanut omansa, saman väriset, mutta ne olivat sujahtaneet jalkaan ja sen jälkeen kadonneet näköpiiristä niin nopeasti, ettei kuvaaminen ollut onnistunut :D

○ ○ ○

Lanka Novita Tivoli 

Puikot 2,5

10 silmukkaa/puikko = 40 silmukkaa yht

1. - 5. krs  Kolme oikein, kaksi nurin, koko kerros> viisi kerrosta

6. krs  Nosta neulomatta, kaksi oikein yhteen, nosta neulottu edellisen yli, langankierto, kaksi nurin, langankierto > koko kerros


Eli aina viiden kerroksen välein kavennukset ja langankierrot. Kaunis ja helppo malli. Melkein kun valepalmikko, muttei kuitenkaan :)


Kilometrejä tulee reilusti joka päivä ja tykkään siitä tosi paljon! Niitä auringonnousukuvia joudut katselemaan täällä ja instassa aika paljon, on se vaan hienoa aamuisin ♥

Ja hei! Hyviä uutisia tuli tänään viranomaisilta! Sain kuitenkin vain kirjallisen huomautuksen siitä peltipoliisin häiritsemisestä, ei mennyt niin paljon yli. JES! :D 


Jokainen matka on
seikkailu,
jota en tahdo jättää väliin.
Matkalla näen itseni
uusin silmin,
turistina omassa elämässäni.

Pirjo Levo


2 kommenttia:

  1. Kaikkien teidän käsityöt ovat kauniita, Ja ihana runo.

    VastaaPoista
  2. Ihanat karkkisukat ja lapaset. Hyvä että selvisit vaan varotuksella, sakkoa ois ikävä maksella.
    Runossa on suurta viisautta,tykkään:)

    VastaaPoista