maanantai 29. joulukuuta 2014

Pikku sukat


Äippä antoi tuollaisen ihanan kerän Cewecin Baby Marinoa 
ja sehän sopii kuin nenän päähän pikkuisiin rinsessan sukkiin.  


Nämä on kärjestä aloitetut, (ohjevideo) sitten jaettu neljälle 15cm puikolle. Kyllä niillä lyhyillä puikoilla vaan näppärästä tulee noi pikkusukat ja miksei isommatkin, kun ei ole turhaa pituutta.  

Eli kärjestä aloittaessa luodaan 6 silmukkaa kahdelle puikolle. Sitten neulotaan 3 yhdelle puikolle, 3 seuraavalle, 3 seuraavalle ja vielä 3 viimeiselle. Seuraavalla kierroksella aloitetaan silmukoiden lisääminen kahden puikon molemmissa reunoissa. Eli 1. puikon alussa neulotaan toinen silmukka sekä etukautta, että takakautta (tai vaihtoehtoisesti langankierto, joka seuraavalla kierroksella neulotaan takareunasta kiertäen) samoin 2. puikon lopussa. 3. puikon alussa lisäys ja 4. puikon lopussa lisäys. Eli joka kerroksella lisääntyy 4 silmukkaa. Silmukat lisätään joka kerroksella tai seitsemän (noin :) )  kerroksen jälkeen joka toisella kerroksella. Näissä esim. katselin telkkaria ja ajatuksissani lisäilin niin, että yhtäkkiä huomasin puikoilla olevan 9 silmukkaa/puikko. Juu se riitti minulle, siitä jatkoin ilman lisäämisiä ja aloitin valepalmikon. 


Valepalmikkoahan nämä on taas, nätti ja näppärä malli.

Valepalmikon OHJEhan oli: 

1. -3. kerros > 2 nurin,  3 oikein, toista koko kerros.

4. kerros >  2 nurin, nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 2 seuraavaa oikein
ja vedä sitten neulomatta nostettu silmukka kahden neulotun silmukan yli. 
Toista koko kerros

5. kerros > 2 nurin, 1 oikein, langankierto, 1 oikein. Toista koko kierros. 

Toista näitä kerroksia.


Reunaan tein ensin reikäkerroksen (meinasin tehdä nirkkoreunan, mutta muutin mieltäni), sitten muutaman kerroksen sileää ja reunan virkkaamalla kolme pylvästä, yksi kiinteä silmukka, kolme pylvästä jne. 



Muita valepalmikkosukkia löytyy tuolta:



Elämän ohjeet uuvelle vuojelle

1. Anna kaekkes, vua elä periks. 

2. Joka ihteesä luottaa, se kykynsä tuploo.

3. Naara itelles ennenku muut kerkijää. 

4. Murheen kantaa yksinnii, vuoan illoon 
pittää olla kaks. 

5. Leoka pystyyn, kun tulloo kova paekka, pyssyypä aenakkii suu kiinni. 

Eiköhän näellä evväillä pärjee! ♥


6 kommenttia:

  1. Nämä on todelliset prinsessa sukat,Kruunu vain puuttuu!! Hempeät ja lämpöisen näköiset!!

    VastaaPoista
  2. Minkä blogin löysinkään <3 Aivan ihanaa kun on ohjeita ja neuvoja ja ja ja ja toinen toistaan kauniimpia töitä :) Liityn lukijakuntaan ja jään selailemaan. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat. Ihana lanka. Kiitos, kun jaksat näitä ohjeita laittaa. Hyvää uutta Vuotta.

    VastaaPoista
  4. Siinäpä olikin hyvät ohjeet tulevalle vuodelle. Niitä pitänee muistella tämän tästä, tai laittaa vaikka ulko-oveen, niin näkee ne monta kertaa päivässä.
    Hienoa, hienoa uutta vuotta!

    VastaaPoista