maanantai 8. syyskuuta 2014

Yövuorossa


Mikä ihanan rauhallinen yövuoro! 

Pitkästä aikaa niin hiljainen yövuoro, että ehti tehdä vähän käsitöitäkin. Toinen tossu oli jo valmiina tullessa ja sitten lanka loppui! :( 



Onneksi on aina varalla joku toinenkin vaihtoehto... :) 


Tähän yö-aiheiseen postaukseen sopiikin hyvin nuo alla olevat pimeät kuvat. Viime perjantaina otettiin osaa koko perheen voimin Väärin yöjuoksuun. Juu, ei juostu kyllä, ihan vaan käveltiin :)


Lähtiessä tytöt oli innoissaan, aikamoinen seikkailu edessä, pimeässä, lyhtyjen ja taskulamppujen valossa kulkien. 


Aika paljon porukkaa oli. Monet hurautti juosten sen 6.2km. Uno juoksi kyllä ainakin 36.2km kun sompasi edestakaisin koko ajan. Hemuli joutui tyytymään flexin päässä kävelyyn :P 


Pikkuneiti kyllä väsähti matkalla kovasti.Tietysti väsähtikin, aamulla oli herännyt kouluun aikaisin ja vielä illalla tuonne. Vähän oli liian myöhäinen seikkailu pienelle...


Hemppa sen sijaan nautti enemmän kuin paljon! Koirakavereita löytyi matkalta ja maalista ja sai haistella ihan uusia hajuja. 


Tämä pariskunta oli kuulemma istunut romanttisesti vierekkäin penkillä viime vuonna. Tänä vuonna perhe oli lisääntynyt :) 

1 kommentti:

  1. hauska tapahtuma tuollanen yöjuoksu.
    Ihanan värikästä olet neulomassa.

    VastaaPoista